Anniina Saimakoski viher- ja maisemasuunnittelijaksi Finnmap Infraan

Hortonomi (AMK) Anniina Saimakoski on aloittanut meillä viher- ja maisemasuunnittelijana. Anniina on työskennellyt aiemmin Kouvolan ja Lahden kaupungeilla sekä Destialla.

Yhtenä mielenkiintoisimmista hankkeistaan Anniina mainitsee E18-moottoritien Kyminlinnan eritasoliittymän, jonka ympäristön vastuusuunnittelijana hän toimi. Kouvolassa hän oli suunnitteluttamassa mm. kävelykatu Manskia ja kesän 2019 asuntomessualuetta.

Anniinan mielestä innostavinta hänen työssään on, että saa olla mukana vaikuttamassa suomalaiseen maisemaan. Ratkaisut ovat usein pitkäaikaisia.

Niukat budjetit ja muut erityisvaatimukset asettavat myös ympäristöjen suunnittelulle rajoituksia. Anniina kuitenkin pitää siitä, että tiukat raamit haastavat omaa luovuutta. Hän pyrkii löytämään jonkin historiaan tai alueen luonteeseen liittyvän idean, jonka pohjalle ympäristön valinnat rakentuvat.

Anniina asuu Lahdessa perheensä kanssa. Vapaa-aikana hän nauttii rentouttavista juoksulenkeistä metsässä.

1_pieni